Ajankohtaista
Suusyöpä lisääntynyt nuorten ja naisten keskuudessa
13.01.2012
Alkoholin käyttö ja tupakointi ovat suusyövän tärkeimmät riskitekijät, ne selittävät suusyövistä 75 %. Suusyöpää on pidetty perinteisesti vanhojen ihmisten sairautena, nyt se on lisääntymässä monissa länsimaissa nuorilla ja naisilla.
Alkoholi muuttuu suun bakteerien avustuksella asetaldehydiksi, joka aiheuttaa soluvaurioita. Jo kahdella annoksella riski lisääntyy. Varsinkin isoja kerta-annoksia tulisi välttää. Hedelmät, vihannekset, kuitupitoinen ruoka, kala ja kasviöljyt puolestaan suojaavat sairaudelta.
Vuonna 2009 diagnosoitiin 372 uutta suusyöpää. Hoitoon hakeutuminen kuitenkin viivästyy helposti, koska suusyöpä on alussa vähäoireinen ja kivuton. Hammaslääkäri voi kuitenkin löytää huolellisella tarkastuksella limakalvomuutokset jo aikaisessa vaiheessa.
Noin puolet kielisyöpäpotilaista menehtyy sairauteensa viiden vuoden kuluessa, jos limakalvomuutoksen toteaminen on viivästynyt. Sen sijaan lähes kaikki huulisyövän sairastaneet ovat elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.
Lähde:
Lääkäripäivät 11.01.2012. "SUUSYÖPÄ VOITETTAVISSA - TUNNISTA VAARATEKIJÄT, EHKÄISE JA DIAGNOSOI VARHAISVAIHEESSA, Prof. Stina Syrjänen, Turun yliopisto
Takaisin
| Arkisto
|
|