Sivukartta

Ajankohtaista
Tiedotteet
Uutiskirjeet
Etusivu >> Ajankohtaista

Ajankohtaista

Suomalaisten ruokailutottumukset parantuneet - ylipaino lisääntyy

23.06.2009
Vaikka suomalaisten ruokatottumukset ovat parantuneet, alkoholin kulutus on yhä korkealla tasolla ja ylipaino lisääntyy. Elintavoissa on myös suuria alueellisia eroja. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytymistä selvittäneestä tutkimuksesta.

Vuonna 2008 tupakoi päivittäin 15-64-vuotiaista miehistä 24 prosenttia ja naisista 18 prosenttia. Päivittäin tupakoivista tupakointinsa halusi lopettaa noin 60 prosenttia ja 39 prosenttia oli tehnyt vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen edellisen vuoden aikana.
Alkoholinkulutus on pysynyt korkealla tasolla ja raittiiden osuus on vähäinen. Vastanneista 12 prosenttia kertoi, ettei käytä lainkaan alkoholia.

Vastaajista 49 prosenttia kertoi käyttävänsä tavallisesti rasvatonta tai ykkösmaitoa. Voita leipärasvana käytti ainoastaan kolme prosenttia, ja 69 prosenttia enimmäkseen kevytlevitettä tai margariinia leivällä. Ruoan valmistuksessa 52 prosenttia käytti kasvisöljyä ja 10 prosenttia voita. Kasvisten käyttö on lisääntynyt, ja 42 prosenttia kertoi syövänsä tuoreita kasviksia päivittäin.

Miehistä 49 prosenttia ja naisista 55 prosenttia ilmoitti harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa. Naisilla työmatkaliikunta oli yleisempää kuin miehillä: naisista 40 prosenttia ja miehistä 31 prosenttia liikkui työmatkoillaan (kävellen tai pyörällä) vähintään 15 minuuttia päivässä.

Vuonna 2008  56 prosenttia miehistä ja  44 prosenttia naisista oli ylipainoisia (painoindeksi on BMI ≥ 25). Lihavia (BMI ≥ 30) oli miehistä 15 prosenttia ja naisista 16 prosenttia.

Alueelliset erot elintavoissa suuria

Suurimmat alueelliset erot olivat ruokatottumuksissa, alkoholin käytössä ja ylipainossa. Uudellamaalla syödään terveellisemmin kuin muualla Suomessa, mutta alkoholinkulutus on suurempaa. Ylipaino puolestaan on edelleen yleisempää muualla Suomessa kuin Uudellamaalla.

Pitkällä aikavälillä miesten päivittäistupakointi on vähentynyt kaikilla alueilla, paitsi Kaakkois-Suomessa, jossa miesten tupakointi lisääntyi viimeisellä tutkimusjaksolla (2005-2008). Uudellamaalla naisten tupakointi on pysynyt jokseenkin samana koko tutkimusjakson ajan. Kun tupakointi on lisääntynyt pitkällä aikavälillä muilla alueilla, naisten tupakoinnin alue-erot ovat pienentyneet.


Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -tutkimuksessa on seurattu 15-64-vuotiaiden suomalaisten elintapoja vuodesta 1978 alkaen postikyselyn avulla. Vuonna 2008 kysymyksiin vastasi 3 216 suomalaista.

Lähde:
Helakorpi S., Paavola M., Prättälä R., Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2008. Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population,Spring 2008 . Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 2/2009.




Takaisin | Arkisto
TULOSTA
JAA LINKKI... ...


 


 


 


Suomen ASH ry

Olympiastadion
Eteläkaarre, A-porras
00250 Helsinki

puh. (09) 148 6615
  (09) 486 600
   


TIETOA SIVUSTOSTA | JÄTÄ PALAUTETTA TAKAISIN YLÖS