Ajankohtaista
Terveyteko-tunnustuspalkinto työhyvinvoinnin edistämisestä
27.05.2010
Terveyden edistämisen keskus ry (Tekry) on antanut tämän
vuoden Terveysteko -tunnustuspalkinnon Pekkaniska Oy:lle. Palkinto on kiitos
yritykselle siitä, että se on ajanut laaja-alaisesti henkilöstön
työhyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.
Palkinto jaettiin tänä vuonna 13. kerran. Palkinto jaetaan
vuosittain työlle, joka nostaa esille terveyttä edistävän toimintatavan tai
näkökulman ja jonka toivotaan leviävän laajemmin.
Pekkaniska Oy:ssä on tehty ahkerasti ja sitkeästi töitä
työntekijöiden hyvinvoinnin eteen.
Työurien pidentäminen ja työssä jaksaminen ovat haasteita, joihin
yrityksessä on panostettu jo vuosien ajan.
Yritys on myös esimerkillisesti ottanut ikääntyvät
työntekijät huomioon. Panostus liikuntaan ja muuhun hyvinvointiin on saanut
yrityksessä aikaa merkittäviä tuloksia. Sairauspissaolot ovat kymmenessä
vuodessa pudonneet roimasti, 0,7-2,3 prosenttiin. Alalla luku on yleensä
keskimäärin 6 prosentin luokkaa. Tupakointi on harvinaista yrityksessä ja
kokonaan ilman alkoholia pysytteleviä työntekijöitä on vuodessa useita.
Liikuntaa yrityksessä tuetaan monin tavoin. Työntekijöillä on mahdollisuus halutessaan
ja työtilanteen salliessa käyttää liikkumiseen työajastaan tunti päivässä.
Terveyden edistämisen keskus.Tiedote 25.5.2010.Vuoden
Terveysteko -tunnustuspalkinto Pekkaniska Oy:lle.
Takaisin
| Arkisto
|