Sivukartta

Ajankohtaista
Tiedotteet
Uutiskirjeet
Etusivu >> Ajankohtaista

Ajankohtaista

Alkoholin osuus kuolleisuudessa korkealla tasolla

30.08.2007
Alkoholin käyttö aiheutti noin 6000 kuolemaa vuonna 2005, arvioi Kansanterveyslaitos FINRISKI- ja Terveys 2000-aineistojen perusteella.

Tutkijaryhmä analysoi aineistojen perusteella alkoholin osuuden 30 vuotta täyttäneiden suomalaisten kuolemiin ja analyysin mukaan alkoholi on aiheuttanut 10 % tämän ikäryhmän kuolemista.

Alkoholi aiheuttaa kuolemien lisäksi valtavasti muita ongelmia, kuten työkyvyttömyyttä, sairauksia, sosiaalisia ongelmia ja lisää terveyspalvelujen käyttöä ja erikoissairaanhoidon tarvetta. Alkoholin runsas käyttö lisää myös eräiden syöpien sairastuvuutta, sydän- ja verisuonitauteja sekä maksakirroosia, myrkytyksiä ja tapaturmia.

Tutkijaryhmän lopullinen raportti valmistuu syksyn aikana ja siihen on koottu sekä alkoholin että tupakan aiheuttamat kuolleisuusluvut.

Alkoholin syöpävaara huomattava 

Alkoholi on selkeästi syöpävaarallinen aine, tänä vuonna julkaistun kansainvälisen arvioinnin mukaan syöpävaara on jopa aiemmin luultua suurempi.   Suomen Syöpäyhdistys suosittaa, etä alkoholin syöpävaarasta tulisi antaa kuluttajille avoimesti tietoa.

Alkoholin osuus syövän aiheuttajana on arvioitu 2-5 prosentiksi, Suomessa se on noin 500 syöpää vuodessa. Syöpävaarallisuudesta tulisi kertoa tuotteen varoitusteksteissä, totesi Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri Harri Vertio tiedotustilaisuudessa 30.8.

Syöpävaaraa lisäävät myös muiden syöpävaarallisten aineiden käyttö yhdistettynä alkoholin käyttöön, kuten tupakointi ja epäterveellinen ruokavalio.

Lähteet:

Kansanterveyslaitoksen tiedote 29.8.2007. Alkoholi aiheuttaa yli 10 % yli 30-vuotiaiden kuolemista. 
Suomen Syöpäjärjestöjen tiedote 30.8.2007. Alkoholin syöpävaarasta puhuttava avoimesti.



Takaisin | Arkisto
TULOSTA
JAA LINKKI... ...

 


Suomen ASH ry

Olympiastadion
Eteläkaarre, A-porras
00250 Helsinki

puh. (09) 148 6615
  (09) 486 600
   


TIETOA SIVUSTOSTA | JÄTÄ PALAUTETTA TAKAISIN YLÖS