|
2000-luvun alun ponnistukset nuorten terveyden ja terveystottumusten edistämiseksi näyttävät tuottaneen tulosta. Tiedot perustuvat Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksella toteutetun Nuorten terveystapatutkimuksen kyselyihin, joista tuoreimpaan kevään 2007 kyselyyn vastasi 5840 iältään 12-18-vuotiasta nuorta.
Tupakointikokeilut ovat vähentyneet kaikissa ikäryhmissä, kahden viime vuoden aikana myös 18-vuotiailla tytöillä ja pojilla. Kaikki eivät kokeile tupakkaa: 18-vuotiaista noin neljännes on tupakkaraittiita, 12-vuotiaistakin vain noin joka kahdeksas on kokeillut. Tupakoinnilla ja tupakkatuotteella ei enää ole samaa merkitystä nuorille kuin edellisen sukupolven aikana. Näkyvän tupakoinnin rajoittamisen ja terveyshaittatietoisuuden kasvun myötä tupakointi ei enää toimi samalla tavalla aikuisuuden symbolina kuin ennen ja yhä useampi nuori pitää tupakointia "luuserien" puuhana.
Päivittäin tupakoivien osuudet 14-18-vuotiaista ovat laskeneet. Pääosin kuitenkin viime vuosien myönteinen kehitys on tarkoittanut säännöllisen tupakoinnin aloittamisiän siirtymistä myöhempään ikään. Tupakkatuotteita (savukkeita tai nuuskaa) käyttää 18-vuotiaista päivittäin edelleen lähes joka kolmas (pojista 30 %, tytöistä 29 %). Vaikka kehitys on myönteinen, toimenpiteitä tupakoinnin vähentämiseksi on tärkeää jatkaa edelleen, jotta kehityksen suunta ei käänny uudelleen terveyden kannalta haitalliseksi.
Myönteisiin uutisiin kuuluu myös tupakansavulle altistumisen väheneminen. Kun vielä vuonna 1991 joka kymmenes (11 %) 12-vuotiaista oleskeli ainakin tunnin joka päivä tupakansavuisissa tiloissa, nykyisin luku on vain 1-2 %. Savualtistus on vähentynyt myös vanhemmissa nuorisoikäryhmissä: 18-vuotiailla pojilla tunnin päivässä savuisissa tiloissa oleskelu on vähentynyt vastaavana aikana 29 %:sta 13 %:iin ja tytöillä 21 %:sta 12 %:iin. Tupakoimattomuus julkisissa tiloissa alkaa jo olla normi, jota kesällä 2007 voimaanastunut ravintolatupakointikielto vahvisti. Sen sijaan kotien savuttomuudessa on edelleen toivomisen varaa, ja valtaosa altistuksesta tapahtuukin kotona.
Viitteitä tyttöjen nuuskan käytön lisääntymisestä
Nuuskakokeilut ja käyttö ovat yleisempiä pojilla kuin tytöillä. Tyttöjen osalta nuuskan käyttö saattaa olla lisääntymässä. Säännöllisesti tai satunnaisesti nuuskaavien osuus oli 16-18-vuotiailla tytöillä 2 %, mikä on korkein luku koko seuranta-aikana vuoden 1981 jälkeen. Nuuskan myynti koko EU:n alueella on terveyssyistä kielletty lukuun ottamatta Ruotsia, jolla on erivapaus. Ruotsalainen nuuskateollisuus on tehnyt aggressiivista myynninedistämistä lisätäkseen erityisesti naisten nuuskan käyttöä, joka perinteisesti on ollut harvinaista. Nyt onkin vaarana, että tätä kautta nuuskan käyttö lisääntyy tyttöjen ja naisten keskuudessa myös Suomessa, sillä tiedot sen terveyshaitoista ovat etenkin nuorilla vielä puutteelliset. Nuuskan käytön lisääntymisen ehkäisemiseksi tarvitaan myös laittoman myynnin valvonnan tehostamista ja Ruotsista kulkeutuvan nuuskan hankinnan katkaisua rajoittamalla suurten ns. "omaan käyttöön" tarkoitettujen nuuskamäärien tuontia.
Nuorimmat raittiita - 18-vuotiaiden humalajuominen lisääntynyt
Raittius on lisääntynyt 12-16-vuotiailla nuorilla koko 2000-luvun ajan. Vastaavana aikana on alkoholin humalajuominen vähentynyt. Kun vuonna 1999 ilmoitti 14-vuotiaista tytöistä 16 % juovansa itsensä tosi humalaan vähintään kerran kuukaudessa, oli vastaava luku tänä vuonna enää 6 %. Samanikäisillä pojilla vastaavat luvut olivat 11 % ja 4 %.
Samaa myönteistä kehitystä ei kuitenkaan nähdä 18-vuotiailla, joista vähintään kerran kuukaudessa humalaan juovia on pojista 41 % ja tytöistä 30 %. Vuonna 2004 toteutettu alkoholijuomien veronalennus ja tuontikiintiöiden poistaminen lisäsivät 18-vuotiaiden poikien humalajuomista. Tässä ikäryhmässä viikoittain tosi humalaan itsensä juo 12 %. Mikäli tätä kehitystä ei pystytä katkaisemaan esimerkiksi alkoholiveroa nostamalla, alkoholin aiheuttamat sosiaaliset ja terveyshaitat tulevat lisääntymään varttuneempien nuorten keskuudessa.
Lisätietoja: Professori Arja Rimpelä. Tampereen yliopisto (arja.rimpela@uta.fi, tel 03-2156 802. 050-569 8285), tutkija Susanna Rainio (susanna.rainio@uta.fi, tel 03-2157 997, 040 5773 413), Hanna Lavikainen (hanna.lavikainen@uta.fi, tel 040 531 7252).
Tiedot perustuvat raporttiin:
Rimpelä A, Rainio S, Huhtala H, Lavikainen H, Pere L, Rimpelä M. Nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö 1977-2007. Nuorten terveystapatutkimus 2007. (Adolescent tobacco, alcohol and drug use in 1977-2007. The Adolescent Health and Lifestyle Survey 2007.) Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:63. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki 2007.
|