Sivukartta

Ajankohtaista
Tiedotteet
Uutiskirjeet
Etusivu >> Ajankohtaista

Ajankohtaista

Järjestöt vaativat: Neuvotteluja Alkoholin varoitusmerkinnöistä jatkettava komission kanssa

31.01.2008

Ministeri Paula Risikko esittää hallitukselle luopumista tarroista

ärjestöt vaativat, että Suomi pitää kiinni nyt ja jatkossa oikeudestaan riittävän tehokkaaseen ja kansanterveyteen perustuvaan alkoholilainsäädäntöön. Suomen tulee jatkaa neuvotteluja, jotta alkoholivaroitukset voitaisiin ottaa käyttöön alkuperäisessä muodossaan.

EU:n komissio lähetti 21.12.2007 Suomelle kirjeen, jossa se puuttui alkoholipakkausten varoitustekstiin. Komission mukaan varoitusmerkintöjen yleinen varoitus alkoholista olisi poistettava. Su Järjestöjen yhteinen tiedote. Luovutettu peruspalveluministeri Risikolle 31.1.2008. omen tulisi lisäksi hyväksyä muiden EU-maiden kansalliset alkoholia koskevat varoitusmerkinnät. Peruspalveluministeri Paula Risikko ilmoitti kuitenkin, että hän tulee esittämään hallitukselle alkoholijuomien varoitusmerkinnöistä luopumista kokonaan (Tiedote STM 16.1.2008)

EU:n sopimuksissa on Suomelle varattu oikeus tehdä tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja vapaata kilpailua rajoittavia toimenpiteitä, jos se on välttämätöntä ja lievin mahdollinen keino esimerkiksi terveyden suojelemiseksi.

Komission ja peruspalveluministerin ehdotukset varoitusmerkintöjen muokkaamisesta tai poistamisesta heijastavat näkemystä, jonka mukaan alkoholi ei sinänsä ole terveydelle haitallinen tuote, vaan haittoja seuraa ainoastaan vaarallisesta tai haitallisesta alkoholinkäytöstä. Lääketieteelliset tutkimukset kuitenkin kiistatta osoittavat alkoholin terveydelle vaaralliseksi aineeksi. Suomen elintarvike- ja kuluttajansuojalaki edellyttää, että markkinoinnissa annetaan totuudenmukaiset ja riittävät/tarpeelliset tiedot tuotteesta.


Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat, että ne otetaan mukaan alkoholipoliittisia kysymyksiä käsitellessä.

Suomen Syöpäyhdistys ry
Terveyden edistämisen keskus ry
Raittiuden Ystävät ry
Sininauhaliitto
Terveys ry
Suomen kätilöliitto ry
Suomen ASH ry
Elämäntapaliitto
Naistenkartano ry
Koulutus Elämään -säätiö
A-klinikkasäätiö
Kehitysvammaliitto
Myllyhoitoyhdistys ry
Jyväskylän seudun Päihdepalvelusäätiö
Lastensuojelun keskusliitto
Folklhälsans Förbund r.f
Ensi-  ja turvakotien liitto

Järjestöjen yhteinen tiedote. Luovutettu peruspalveluministeri Risikolle 31.1.2008.

Ministeri Paula Risikon vastaus järjestöille oli selkeä: hän ei kannata varoitustarrojen lisäämistä, koska tutkimusten mukaan niiden teho on riittämätön. Hän esittää hallitukselle luopumista varoitustarroista kokonaan. Ministeri Risikko uskoo valistuksen voimaan ja kutsuu järjestöt suunnittelemaan vielä kevään aikana alkoholivalistuksen vaikuttavuuden kehittämistä.



Takaisin | Arkisto
TULOSTA
JAA LINKKI... ...


 


 


 


Suomen ASH ry

Olympiastadion
Eteläkaarre, A-porras
00250 Helsinki

puh. (09) 148 6615
  (09) 486 600
   


TIETOA SIVUSTOSTA | JÄTÄ PALAUTETTA TAKAISIN YLÖS