|
Savuttoman Savon syntyminen vaatii yhteistyötä ja tahtoa. Savolaisvaikuttajien mukaan myös kannustaminen, tuki ja asenneilmaston muutos ovat valttia tupakoinnin selvässä vähenemisessä. Savossa on jo ryhdytty toimiin; Kuopion yliopisto on julistautunut savuttomaksi kampukseksi, sekä Iisalmi, Nilsiä ja Maaninka savuttomiksi kuntaorganisaatioiksi. Savuton Savo -ohjelma haastoi Kuopion kaupungin mukaan savuttomuustalkoisiin. Haasteen vastaanotti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leila Savolainen. Savolainen painotti tupakoinnin ennaltaehkäisyä ja antoi kiitosta Savuton Savo - ohjelmalle asiallisesta ja perille menevästä kampanjoinnista.
Savuttomuutta maakunnallisesti - mihin pyritään?
Vastaava ylilääkäri Seppo Lehto Kuopion yliopistollisesta sairaalasta piti esityksen Päihdepäivien tupakkasessiossa Savuton Savo- ohjelmasta ja sen etenemisestä. Hän korosti puheenvuorossaan tupakoinnin aloittamisen ennaltaehkäisyä. Ehkäiseviä toimia tulisi kohdistaa erityisesti nuorten elinympäristöön. Perheen, koulun ja harrasteyhteisöjen toimintamallit ovat erittäin merkityksellisiä. Toisena pääteemana Lehto korosti jo tupakoinnin aloittaneille ja lopettamista haluaville tarjottavan tuen ja hoidon merkitystä.
Savuttomuus syntyy yhteistyöllä ja tahdolla
Savuton Savo -ohjelmassa toteutetaan sekä väestö- että riskiryhmästrategiaa. Ohjelmassa on tuotettu viisi ammattihenkilöstölle suunnattua koulutusseminaaria. Riskiryhmästrategiassa vuoden 2008 tavoitteena on luoda maakuntaan tupakoivan potilaan hoitopolku. Valmisteltua hoitopolkua ryhdytään pilotoimaan Kuopion terveyskeskuksessa. Hoitopolkua kehitetään pilotoinnista saatujen kokemusten myötä.
Väestöstrategiassa korostetaan yhteisöjen savuttomia toimintamalleja. Elokuun loppuun mennessä Pohjois-Savossa savuttomiksi työpaikoiksi on julistautunut 21 työnantajaa. Kunnista edelläkävijöitä ovat olleet Iisalmi, Nilsiä ja Maaninka. Teollisuudesta tunnettuja yrityksiä ovat Valio ja PekkaNiska Oy ja palvelualalta PS-yhtymä. Oppilaitoksista savuttomiksi ovat julistautuneet Kuopion yliopisto ja Ingmanin käsi- ja taideteollinen oppilaitos. Myös Savonia-AMK:ssa savuttomuutta valmistellaan parhaillaan. Tämän ohella on lukuisia muita työnantajia, jotka ovat ottaneet askeleen kohti savutonta toimintakulttuuria. Yhteistyö alueellisen median kanssa on keskeinen osa väestöstrategiaa.
Huomio yläkouluikäisten ja heidän vanhempiensa tupakointiin
Kouluterveyskyselyn mukaan yläkouluikäistä kuopiolaisista nuorista päivittäin tupakoivia on noin 16 %. Yläkouluikäisten tupakoinnissa ei ole tapahtunut vähenemistä vuosien 2004-2006 välisenä aikana. 37 % yläkouluikäisistä ilmoitti ainakin yhden vanhemmista tupakoivan. Myös vanhempien tupakointi on säilynyt ennallaan 1998-2006 välisenä aikana.
Lukioikäisten päivittäinen tupakointi on vähentynyt 18 %:sta 13 %:iin vuosina 2004-2006. Myös niiden lukiolaisten osuus, jotka ilmoittivat ainakin toisen vanhemmistaan tupakoivan, väheni 34 %:sta 28 %:iin.
Savuton Savo -ohjelma Internet-sivut: http://www.savutonsavo.fi/
Lisätietoja: Savuton Savo -hankkeen projektipäällikkö, toiminnanjohtaja Tarja Ikonen, Pohjois-Savon Sydänpiiri, puh 0500 574 642
|