|
Tupakointi ja tupakansavulle altistuminen on vähenemässä Pohjoismaissa. Savuttomuus lisääntyy ja siksi tupakkateollisuus on tilanteessa, jossa sen on kehitettävä ja täydennettävä valikoimaansa erilaisilla savuttomilla tupakkatuotteilla. Ruotsalaisesta nuuskasta kehitetään erityisille kohderyhmille, kuten naisille, sopivia nuuskatuotteita.
Ruotsin kansanterveyslaitoksen väestökyselyn mukaan neljä kymmenestä nuuskaajasta on aloittanut tupakkatuotteiden käytön juuri nuuskalla ja lähes yhtä moni jatkaa päivittäistä tai satunnaista tupakointia nuuskaamisen ohessa. Nuuskan tehosta tupakasta vieroituksessa ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä. Pääjohtajien mukaan vierotushoidossa kansalliset suuntaviivat tulevat olemaan aivan yksiselitteiset; vieroitushoidossa ei ole sijaa nuuskalle. Muita hyviä ja toimivia näyttöön perustuvia vieroitusmenetelmiä löytyy, näitä pitää käyttää hyväksi mahdollisimman tehokkaasti.
Tutkimusta nuuskan terveysvaikutuksista tarvitaan enemmän. Tähän mennessä saatujen tutkimustulosten valossa nuuska lisää muutoksia suun limakalvoissa, aiheuttaa haima-, ruokatorvi- ja vatsasyöpää, kasvattaa tappavien infarktien ja aivohalvausten määrää sekä kohottaa verenpainetta. Nuuskaaminen saattaa myös lisätä diabeteksen, metabolisen oireyhtymän, ennenaikaisen synnytyksen, alhaisen syntymäpainon ja raskausmyrkytyksen riskiä.
Tuoreen tutkimustiedon mukaan itsensä humalaan juovat nuoret ovat samalla myös nuuskan käyttäjiä. Tähän vaikuttaa nikotiinin ja muiden päihteiden vuorovaikutus aivojen palkitsemisjärjestelmässä. Nuuska on erityisesti nuorilla usein myös portti nikotiiniriippuvuuteen.
Pohjoismaisten kansanterveyslaitosten kannanoton allekirjoittajat:
- Pekka Puska, pääjohtaja, Kansanterveyslaitos, Suomi
- Lars-Erik Holm, pääjohtaja, Socialstyrelsen, Ruotsi
- Jesper Fisker, pääjohtaja, Sundhedstyrelsen, Tanska
- Björn-Inge Larsen, pääjohtaja, Helsedirektoratet, Norja
- Sigurður Guðmundsson, lääkintäjohtaja, Hälsodirektoratet, Islanti
Artikkeli on julkaistu Suomen Lääkärilehdessä nro 48/2008. Linkki artikkeliin: http://www.ktl.fi/attachments/suomi/esittely/sll_48_4186-4187.pdf
Lähde:
Kansanterveyslaitoksen tiedote 28.11.2008. Nuuskalla ei vähennetä tupakointia.
|