Nuoret altistuvat alkoholimainonnalle
Noin yhdeksän kymmenestä 13-17-vuotiaasta suomalaisnuoresta on havainnut alkoholimainontaa ja heistä yli 80 % parin viikon sisällä tai lähipäivinä vuonna 2001. TNS Gallupin Suomen ASH ry:n toimeksiantona maalis - huhtikuussa 2011 tekemästä tutkimuksessa kysyttiin 13 – 17 -vuotiaiden nuorten ajatuksia alkoholista. Tulokset ovat lähes identtisiä 2009 toteutetun vastaavan tutkimuksen kanssa.
Eniten oli nähty olut-, siideri- ja lonkeromainontaa. Näitä myös käytetään nuorten kaveripiirissä yleisimmin. Siiderimainonnan havaitseminen vähentyi vuodesta 2009 (64 % > 54 %), mutta lonkeromainonnan havaitseminen vastaavasti lisääntyi 10 % ( 41 % > 51 %). Lonkeroa käytetään nykyään puolen vastaajista kaveripiireissä.
Tytöt havaitsivat alkoholimainontaa eniten lehdissä, Internetissä ja ulkomainoksissa ja pojat myös urheilutapahtumissa. Radion osuus lisääntyi vuodesta 2009 jonkin verran (18 % > 22 %). Noin puolet nuorista oli havainnut alkoholia käsittelevää ulkomainontaa.
Kaikista nuorista 68 % sanoi, että kaveripiirissä käytettiin alkoholia; tytöistä 75 % ja pojista 61 %. Näin kertoi 13-vuotiaista 43 %, 15-vuotiaista jo 74 % ja 17 –vuotiaista 92 %.
Tutkimukseen osallistuneiden nuorten mielestä 42 % katsoi, että alkoholimainoksissa oli hyvä fiilis; tytöistä näin koki 47 %, pojista 39 %. Hyvän fiiliksen kokeminen nousi selkeästi iän myötä (13-vuotiaat 20 %, 17 -vuotiaat 55 %). Kaikista nuorista 49 % sanoi, että alkoholimainokset houkuttelevat käyttämään alkoholijuomia (tytöt 62%, pojat 38 %).
Aikuisten huomajuomisen häiritseväksi koki nuorista 46 %, ahdistavaksi 33 %, huvittavaksi 22 %. Nuorista 48 % kuitenkin sanoi, ettei se erityisemmin haittaa heitä. Oman ikäistensä juominen ei erityisemmin haitannut 48 % nuorista. Sitä piti häiritsevänä 44 %, huvittavana 27% ja ahdistavana 25 %.
Lähde:
Alkoholimainonta ja nuoret. TNS-Gallup 2011.