Uutiskirje 3/2010
04.06.2010

UUTISKIRJE 3/2010

Tuore eurobarometri 2010 -  tietoa eurooppalaisten tupakoinnista.

Alkoholimainontaa käsittelevä työryhmä: alkoholin mielikuvamainontakielto ei tarpeellinen.

Tupakkaoikeudenkäynti ratkesi Helsingin hovioikeudessa tupakkayhtiöiden hyväksi.


Euroopan komissio vahvistaa sitoutumistaan tupakoinnin torjuntaan

Valtaosa EU:n kansalaisista kannattaa vankkoja toimenpiteitä tupakoinnin torjumiseksi, käy ilmi Euroopan komission tuoreesta Eurobarometristä. Kolme neljästä eurooppalaisesta kannattaa savuttomia ravintoloita ja kuvallisia terveysvaroituksia. Edelleen kuitenkin lähes yksi kolmesta eurooppalaisesta tupakoi. Komissio aikookin vauhdittaa tupakantorjuntatoimiaan kaikkialla EU:ssa. Tupakka on suurin yksittäinen vältettävissä olevien kuolemien aiheuttaja EU:ssa.

Tupakkatuotedirektiivi tarkastukseen
Komissio käynnistää avoimen kuulemismenettelyn vuonna 2001 laaditun tupakkatuotedirektiivin (2001/37/EY) tarkastamiseksi.  Direktiivissä säädetään mm. savukkeiden nikotiinin ja tervan enimmäismääristä ja velvoitetaan tuottajat käyttämään terveysvaroituksia savukepakkauksissa sekä tiedottamaan tupakan ainesosista. Direktiivissä kielletään myös ilmaisujen kuten"kevyt" käyttäminen. Komissio esittää ehdotuksen tarkistetuksi direktiiviksi vuoden 2011 jälkipuoliskolla.

Savuttomat ympäristöt
Marraskuussa 2009 julkistettiin savuttomia ympäristöjä koskeva suositus. Euroopan komissio tukee ja kannustaa jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "savuton Eurooppa vuoteen 2012 mennessä".

Lähteet:
European Commission. Special Eurobarometer 332. ec.europa.eu/health  
Implementation of smoke-free laws in the EU.  ec.europa.eu/health/archive
Maailman tupakaton päivä 2010 - komissio vahvistaa sitoutumisensa tupakoinnin torjuntaan ec.europa.eu 



Alkoholimainontaa käsittelevä työryhmä: alkoholin mielikuvamainontakielto ei tarpeellinen

Alkoholimainonnan rajoituksia selvittävän työryhmän raportti on valmistunut. Panimoteollisuuden kanta voitti sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän äänestyksessä, alkoholimainonnan kieltoa ei sen mukaan katsottu tarpeelliseksi.

Mielikuvamainonnan kieltämisen kannalla olleet työryhmän jäsenet Ritva Varamäki, Terveyden edistämisen keskuksesta ja Ari Saarto A-klinikkasäätiöstä jättivät eriävän mielipiteen. He olisivat halunneet rajata mainonnan tuotetietoihin. Rajoittamisen perusteena on nuorten ja lasten suojeleminen alkoholimarkkinoinnin haitoilta.

Taustaa
Eduskunta hyväksyi 15.6.2009 hallituksen esityksen alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta (HE 84/2006 vp). Samassa yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus selvittää kevätistuntokauden 2010 loppuun mennessä 1.1.2008 voimaan tulleiden alkoholimainonta- rajoitusten vaikutukset ja arvioi mielikuvamainontaa koskevien lisätoimenpiteiden tarpeen.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetti alkoholimainonnan rajoituksia selvittävän työryhmän syyskuussa 2009. Työryhmän puheenjohtajana oli valtiosihteeri Ilkka Oksala (31.1.2010 saakka) ja valtiosihteeri Vesa Rantahalvari (1.2.2010 alkaen). Ryhmän toimikausi oli 8.9 - 31.5.2010.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 185/2010. Lasten ja nuorten alkoholinkäyttöä vähennettävä.

Lue lisää sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta:
http://www.stm.fi/vireilla



Enemmistö suomalaista kieltäisi alkoholin mielikuvamainonnan

Suomalaisista 58 % haluaisi kieltää alkoholin mielikuvamainonnan ja sallia ainoastaan hinta- ja tuotetietojen esittelyn, osoittaa tuore Terveyden edistämisen keskuksen TNS-Gallupilla teettämä tutkimus. Terveyden edistämisen keskuksen tiedotteessa tuotiin esille, että on olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, kuinka lasten ja nuorten mainonnan havaitseminen on yhteydessä alkoholin käyttöön.  Tutkimukset ovat myös osoittaneet selvästi, että jopa pienet lapset huomaavat alkoholimainontaa ja muistavat näitä mainoksia.

Nuoret havaitsevat mainontaa
Suomen ASH ry  teetti TNS Gallupilla keväällä 2009 tutkimuksen,  jossa kysyttiin 13 - 17-vuotiaiden nuorten ajatuksia  alkoholista. Nuorten yleisimmin käyttämät alkoholituotteet (olut, siideri ja lonkero) olivat samoja, joiden mainontaa nuoret havaitsivat parhaiten. Alkoholimainontaa havaittiin useimmiten televisiossa, kaupoissa ja lehdissä. Noin puolet nuorista oli lisäksi havainnut alkoholia käsittelevää ulkomainontaa. Lue lisää: http://www.suomenash.fi/sitenews 

Maailman terveysjärjestön, WHO:n, uusi alkoholistrategia tukee alkoholimainonnan rajoituksia. Strategiassa kannetaan huolta erityisesti lasten ja nuorten altistumista alkoholin markkinoinnille ja esitetään jäsenmaille, että lapsia ja nuoria suojeltaisiin lainsäädännön avulla. 

Terveysjärjestöjen kannanotto
Laaja joukko terveys- sekä lapsi- ja nuorisotyötä tekeviä järjestöjä antoi kannanoton alkoholimainontaa käsittelevälle työryhmälle keväällä 2010. Järjestöt vaativat kannanotossa alkoholimainonnan rajoittamista vain tuotetietojen antamiseen sekä alkoholimainonnan kieltämistä kokonaan televisiossa, elokuvateattereissa ja ulkomainoksissa. Mielikuvamainonnan täyskielto tukisi näin vanhempien mahdollisuutta toimia täysipainoisesti lastensa kasvattajina ja helpottaisi alkoholimainonnan valvontaa. Se suojaisi myös aikuisia, joilla on tai on ollut ongelmia alkoholinkäytön kanssa. http://www.health.

Lähteet:
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 3.6.2010. Työryhmä: Lasten ja nuorten alkoholin käyttöä on vähennettävä.
Sosiaali- ja terveysministeriön Internet-sivut.  Alkoholimainonnan rajoituksia selvittävä työryhmä.www.stm.fi/vireilla/tyoryhmat
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote. 9.9.2009. Ministeri Risikko asetti työryhmän selvittämään alkoholimainonnan rajoituksia.
Terveyden edistämisen keskuksen tiedote 1.6.2010. 58 % kansalaisista kieltäisi alkoholin mielikuvamainonnan.



Tupakkayhtiöt voittivat tupakkaoikeudenkäynnin hovioikeudessa

Helsingin hovioikeus on vapauttanut tupakkayhtiöt vahingonkorvausvaatimuksista. Kantajat joutuvat maksamaan hovioikeudelle syntyneitä kuluja 300 000 euroa.  Kantajat ovat jättäneet valituslupahakemuksen korkeimpaan oikeuteen.


Ns. kevytsavuke-oikeudenkäynti alkoi vuonna 2005, kun neljä naista vaati Amer Sportsilta (Philip Morris) ja British American Tobacco Finlandilta korvauksia sairastuttuaan savukkeista (osaksi aktiivisesta savukkeiden polttamisesta, osaksi ympäristön tupakansavusta).

Yksi alun perin mukana olleista naisista on kuollut, yksi kantajista luopui kanteestaan keväällä 2009 terveydellisistä syistä.  Kaksi kantajaa on jäljellä.  Molemmilla on savukkeista aiheutunut keuhkosyöpä ja keuhkoahtauma.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kanteet lokakuussa 2008, oikeudenkäynti jatkui hovioikeudessa 2009. 

Lue lisää aiheesta: http://www.suomenash.fi/sitenews

Lähteet:
Erkki Aurejärvi. Henkilökohtainen tiedonanto 22.2.2010.
Helsingin hovioikeus. Tuomio 1451. Diaarinro S08/3290.
STT 9.3.2009. Yksi kantajista luopui oikeustaistelusta tupakkayhtiöitä vastaan.
STT 2.9.2009. Tupakkayhtiöt vaativat korvauskanteiden hylkäämistä.



Savuton Helsinki: tupakointi kielletään työaikana - kielto ei koske lakisääteisiä lepotaukoja

Helsingin kaupungin henkilökunnan tupakointi kielletään työaikana. Kielto ei kuitenkaan koske lakisääteisiä lepotaukoja. Valtuusto poisti äänestyksen jälkeen lauseen ”silloin kun niitä ei lasketa työajaksi".

Helsinki julistettiin savuttomaksi kaupungiksi vuoden 2007 alusta. Työntekijöiden tupakointi kuitenkin sallittiin työaikana, mutta tupakointitiloja ei enää järjestetty. Työntekijöitä on pyritty tukemaan tupakoinnin lopettamisessa.

Helsingin kaupungin tupakoinnin ehkäisy- ja vähentämisohjelmassa on laadittu kehittämislinjaukset vuosille 2007-2015. Helsingissä halutaan vaikuttaa erityisesti lasten ja nuorten tupakoinnin ehkäisemiseen sekä heidän tupakansavulle altistumiseen. Tavoitteena on saada myös aikuiset vähentämään tupakointiaan luomalla tupakointia vähentäviä ja pysyviä rakenteellisia ratkaisuja ja käytäntöjä.

Helsinkiläisiä tupakoinnin lopettajia palvelee Helsingin Kalliossa sijaitseva tupakkaklinikka, jonka palvelut ovat maksuttomia. Klinikan asiakkaaksi voi hakeutua puhelimitse tai sähköpostitse: tupakkaklinikka@hel.fi.  Ryhmätukea tupakoinnin lopettamiseen on tarjolla myös terveysasemien yhteydessä.

Lähteet:
Helsingin kaupunginhallituksen kokous 20.11.2006/ Päätöstiedote nro 42
Helsingin kaupunginvaltuuston kokous 29.11.2006. Päätöstiedote nro 21. http://www.hel2.fi/
Helsingin kaupunginvaltuuston kokous 2.6.2010. Päätöstiedote nro 10.     http://www.hel2.fi/



Uusia julkaisuja ja sivustoja

Savuttomat kunnat -selvitys
Kuntaliitto on tehnyt selvityksen, kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi ja kuinka monessa kunnassa tätä valmistellaan. Kyselyyn vastasi 342 kunnasta 276. Selvityksen mukaan 79 kuntaa on julistautunut savuttomaksi ja 46 kuntaa valmistelee parhaillaan savuttomuutta. 66 kuntaa ei vastannut lainkaan kyselyyn.

Pohjois-Savossaon paras  tilanne  ja kaikki 23 kuntaa ovat jo savuttomia. Kanta-Hämeessä vastanneista kahdeksasta kunnasta puolestaan yksikään ei ollut savuton ja kolmelta ei saatu vastausta. Suurista kaupungeista Helsinki, Espoo ja Pori ovat savuttomia, Turussa, Vantaalla ja Oulussa sitä valmistellaan.

Selvityksen mukaan vuonna 2006 julistautui 8 kuntaa savuttomaksi, vuonna 2007 yhteensä 8 ja vuonna 2009 32 kuntaa. Todennäköisesti vuosina 2010-2011 savuttomien kuntien määrä lisääntyy merkittävästi.

Kuntaliitto päivittää tiedot vuoden 2010 lopussa
.
Savuttomat kunnat 2010 yhteenveto. Kuntaliitto.Sosiaali ja terveys 2010. Kia Paasivirta ja Heikki Punnonen.  www.kunnat.net

Savuton työpaikka - kiinteä osa työhyvinvointia
16 -sivuinen esite kertoo, miksi työpaikan kannattaa olla savuton ja miten savuttomuus voidaan toteuttaa. Oppaan ovat toteuttaneet yhteistyössä Suomen ASH ry, Hengitysliitto, Suomen Syöpäyhdistys sekä sosiaali- ja terveysministeriön Työhyvinvointifoorumi.
Savuton työpaikka - kiinteä osa työhyvinvointia. Teksti Mervi Hara, tapausselostukset Marjatta Karvinen, ISBN 978-951-96539-8-3, tilaukset Hengitysliitosta: http://www.hengitysliitto.fi/oppaat/
PDF-versio: klikkaa tästä.   


För en rökfri läroanstalt
Sosiaali- ja terveysministeriö on kääntänyt ruotsiksi 30-sivuisen oppaan Tavoitteena savuton oppilaitos. Oppaan ovat kirjoittaneet ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori Reetta-Maija Luhta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä ja projektipäällikkö Sinikka Vainionpää Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

För en rökfri läroanstalt. En rökfri och trygg framtid för alla.  ISBN 978-952-00-2986-9. Social- och hälsovårdsministriets broschyrer 2009:4swe. Helsinki 2010.   http://www.stm.fi/


Savuton Suomi 2040  Internet-sivut  avattu

Savuton Suomi  vuoteen 2040 mennessä tarkoittaa, että tupakoinnin on vähennyttävä noin 10 prosenttia vuosittain. Laaja joukko terveysalan vaikuttajatahoja peräänkuuluttaa konkreettisia keinoja savuttomuuden edistämiseksi: perheitä on tuettava savuttoman sukupolven kasvattamisessa, tupakoinnin lopettamista on tuettava ja vieroitustyötä vahvistettava.

Savuton Suomi 2040 - hankkeen taustalla vaikuttavat terveyden edistämistä, erityisesti tupakoinnin vähentämistä painottavat organisaatiot: Työterveyslaitos, Hengitysliitto Heli, Filha ry, Hyks - Keuhkosairauksien klinikka, Suomen keuhkolääkäriyhdistys ry, Syöpäyhdistys, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveyden edistämisen keskus, Suomen ASH (Action on Smoking and Health) ry, Lääkärit tupakkaa vastaan ry ja Pfizer Oy.

Savuton Suomi 2040  Internet-sivut osoitteessa www.savutonsuomi.fi. Tietoa Savuton Suomi 2040 -hankkeesta ja tapahtumista.



Tapahtumia syksyllä

Valtakunnalliset Päihdepäivät 15.-16.9.2010
Päihdepäivät on vuosittainen ehkäisevän päihdetyön ja päihdehuollon koulutus- ja seminaaritapahtuma. Päihdepäivät tarjoaa kattavan läpileikkauksen päihdealan ajankohtaisista aiheista sekä oivallisen kohtaamispaikan asiasta kiinnostuneille. Lisää tietoa Terveyden edistämisen keskuksen sivuilla:  http://www.health.fi/

Tupakka- ja terveyspäivä 2.12.2010
Espoon Dipolissa järjestetään 2.12. tupakkaan ja nuuskaan keskittyvä ajankohtaispäivä, teemana savuttomuuskulttuurin edistäminen. Päivän aikana esitellään tuoreita tutkimustuloksia ja käsitellään ajankohtaisia tupakoimattomuuden edistämiseen ja tupakointiin liittyviä vastuukysymyksiä.  Varsinaista kokousta edeltävät työpajat 1.12.

Lue lisää: http://www.filha.fi/suomi/  



Tulosta

Sisällysluettelo:

Ilmestyneet uutiskirjeet:

Lätetä uutiskirjeestä palautetta:
suomenash(at)suomenash.fi