Nuorilla nikotiinituotteiden rinnakkaiskäyttö yleistyy

14.6.2017

Nuorten nikotiinituotteiden käyttö hajaantuu eri tuotteiden kesken. Erityisesti pojat kokeilevat mielellään nuuskaa ja sähkösavukkeita, todetaan Suomen ASH:n blogissa.

Savukkeet eivät ole enää nuorille ainoa nikotiininlähde, vaan nikotiinituotteiden käyttö näyttää hajaantuvan ja pirstaloituvan eri tuotteiden kesken. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan Kirsimarja Raitasalon ja asiantuntijan Otto Ruokolaisen tutkimuksesta, joka julkaistaan perjantaina 16.6. Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

Nuuskan kokeilu on yleistynyt 15–16-vuotiailla, erityisesti pojilla. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että sähkösavukkeita kokeillaan yhtä usein kuin savukkeita: 16-vuotiaista pojista 29 prosenttia oli kokeillut sähkösavukkeita vuonna 2013. Vuonna 2015 kokeilijoita oli jo 40 prosenttia.

Raitasalo ja Ruokolainen kirjoittavat Suomen ASH:n tänään keskiviikkona julkaistussa blogissa, että pojat kokeilevat tuotteita keskimäärin tyttöjä nuorempina. Tytöillä on suurempi todennäköisyys kokeilla savukkeita, kun taas pojilla nuuskan ja sähkösavukkeiden kokeilu on todennäköisempää.

- Tässä mielessä tytöt näyttävät poikia konservatiivisemmilta. Pojat hakevat hanakammin savukkeille vaihtoehtoisia nikotiinilähteitä tai käyttävät useampia tuotteita rinnakkain, tutkijat toteavat.

Nikotiiniriippuvuuden lisäksi eri tuotteiden rinnakkaiskäyttöä tukee se, että saatavilla on monenlaisia tuotteita – Suomessa käytännössä pääosin savukkeita, nuuskaa ja sähkösavukkeita.

Myös käyttörajoitukset ja muu lainsäädäntö vaikuttavat siihen, mikä tuote valitaan.

- Esimerkiksi savukkeiden polttaminen sisällä ei ole yhtä helppoa kuin nuuskan käyttö. Myös kulttuuriset tekijät vaikuttavat käyttöön: nikotiinituotteiden esilläolo arkipäivässä ja tuotteiden markkinointi esimerkiksi internetissä ohjaavat kulutusta tiettyyn suuntaan, tutkijat kirjoittajat.

Lain tavoite oikea

Suomen ASH:n toiminnanjohtajan Mervi Haran mukaan uusien nikotiinituotteiden esiinmarssi nuorten keskuudessa on ollut odotettavissa.

- Erityisesti sosiaalisessa mediassa näitä tuotteita markkinoidaan aktiivisesti ja nikotiinista aiheutuvia terveysseuraamuksia puolestaan vähätellään. Tästäkin syystä on tärkeää, että tupakkalakimme pyrkii sekä tupakka- että nikotiinituotteiden käytön loppumiseen vuoteen 2030 mennessä, Hara sanoo.

- Täytyy toivoa, että lain myötä tapahtunut sähkösavukkeiden vapauttaminen vähittäismyyntiin ja siten niiden saatavuuden parantuminen ei lisää nuorten sähkösavukekokeiluja ja tuotteiden rinnakkaiskäyttöä entisestään, Hara jatkaa.



Takaisin

Lisätiedot:

Asiantuntija Otto Ruokolainen, THL, p. 029 524 6241, otto.ruokolainen a thl.fi

Erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo, THL, p. 029 524 7005, kirsimarja.raitasalo a thl.fi

Toiminnanjohtaja Mervi Hara, Suomen ASH ry, p. 050 460 2324, mervi.hara a suomenash.fi

Tutkimus Tupakkatuotteiden ja sähkösavukkeiden kokeilun aloitusikä ja taustatekijät peruskoulun yhdeksäsluokkalaisilla julkaistaan 16. kesäkuuta Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 3/2017.

Pojat tyttöjä kokeilunhaluisempia nikotiinituotteiden käyttäjiä (Suomen ASH:n blogi)