Tupakkatuotteet
Tilastokeskuksen vuoden 2009 ilmestyneen tupakkatilaston mukaan Suomessa kulutettiin vuonna 2008 verollisia tupakkatuotteita reilusti enemmän kuin edellisenä vuonna. Verollisia savukkeita kulutettiin yli 7 miljardia kappaletta ja sikareita 117 miljoonaa kappaletta. Sikareiden kulutus on noussut tasaisesti 1990-luvun jälkeen. Verottomien savukkeiden kulutus nousi 12 % edellisvuodesta.
Verollisten tupakkatuotteiden keskimääräinen vuosittainen kulutusmäärä 15 vuotta täyttänyttä kohti on vähentynyt 1980-luvulta lähtien aina vuoteen 2003 saakka. Vuosina 2004-2006 tapahtui pieni lisäys kulutusmäärissä. Savukkeita poltettiin vuonna 2008 keskimäärin 1 110 kappaletta, mikä on hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Sikarien keskimääräinen kulutus on noussut vuoden 1999 19 kappaleesta 25 kappaleeseen 2008.
Suomalaiset toivat noin 5,6 miljoonaa kiloa tupakkatuotteita ulkomailta vuonna 2007, mikä on reilu 22 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Savukkeita tuotiin ulkomailta noin 7,1 miljardia kappaletta, 30 % enemmän kuin vuonna 2007.
Tupakkatuotteiden vienti vähentyi edellisvuodesta 57 %. Savukkeita vietiin ulkomaille 61 miljoonaa kappaletta vuonna 2008.
Nuuskan myynti on Suomessa kielletty, mutta yksityishenkilö saa tuoda Suomeen nuuskaa omiin tarpeisiinsa. Nuuskan käyttö on Suomessa suhteellisen vähäistä, mutta nuorten keskuudessa kokeilut ja käyttö ovat lisääntyneet.
Lähde:
Tilastokeskus. Tupakkatilasto 2008 . Terveys 2009.Suomen virallinen tilasto
Päivitetty 15.12.2009
|
|