Sivukartta

Tupakoinnin terveysvaikutukset
Tupakkatuotteet
Tupakointi Suomessa
Ympäristön tupakansavu
Tupakoinnin kustannukset
Tupakka ja kehitysmaat
Kehitysmaiden terveysongelmat
Tupakkaviljely
Ympäristövaikutukset
Etusivu >> Tupakkatuotteet >> Tupakka ja kehitysmaat >> Kehitysmaiden terveysongelmat

Kehitysmaiden terveysongelmat

Valtaosa kehitysmaiden asukkaista on täysin tietämättömiä tupa-koinnin vaaratekijöistä. Koska suurin osa väestöstä on lukutaidot-onta, viestintä terveysvaaroista on vaikeaa. Lisäksi tupakkate-ollisuudella on kehitysmaissa vankka taloudellinen asema eikä terveysvaaroista tiedottamiseen suhtauduta vakavasti.
 
Tupakka heikentää kehitysmaiden asukkaiden ravitsemustilannetta muutenkin kuin vain kilpailemalla ruuan tuottamiseen tarvittavasta viljelymaasta. Tupakan ostamiseen käytetyt varat ovat poissa ruuan hankkimi-sesta. Tämä merkitsee tinkimistä jo riittä-mät-tömästä päivittäisestä energiantarpeesta ja siirtymistä hen-kiin-jäämi-sen rajamaille.

Tupakan kulutus kasvaa tällä hetkellä kehitysmaissa ja Itä-Euroopassa ja supistuu rikkaissa maissa. Tupakkateollisuus satsaa voimakkaasti kasvualueille. Vuosina 1998 – 2008 tupakan kulutuksessa suurinta kasvua ennakoidaan Zimbabween, Norsunluurannikolle, Brasiliaan, Marokkoon, Venezuelaan, Pakistaniin, Tansaniaan ja Bangladeshiin. Tupakoinnin odotetaan puolestaan vähenevän voimakkaimmin Uudessa Seelannissa, Iso-Britanniassa, Etelä-Afrikassa, Hong Kongissa, Australiassa, Singaporessa ja Suomessa.

Tupakoinnin painopisteen siirtymisellä rikkaista maista köyhiin on sekä taloudellisia että terveydellisiä seurauksia. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että tämä suuntaus kasvattaa osaltaan elintasokuilua maiden välillä. Tässä suhteessa tupakoinnin rajoittamistyöllä ja lainsäädännöllisillä kehittämisellä on erittäin tärkeä rooli.

Kun tupakointi lisääntyy kehitysmaissa, tupakan osuus sairauksien synnyssä tulee kasvamaan dramaattisesti. WHO:n mukaan tupakasta tulee vuoteen 2020 mennessä tärkein estettävissä oleva terveysongelma, ja se aiheuttaa 8,4 miljoonaa kuolemaa vuosittain. Kehitysmaissa tupakasta aiheutuvat kuolemantapaukset nelinkertaistuvat 30 vuodessa. Vuonna 1990 tupakkakuolemia oli 1,1 miljoonaa, vuonna 2020 niiden määrä nousee 6 miljoonaan. Rikkaissa maissakin tupakkakuolemien määrä nousee 1,6 miljoonasta 2,4 miljoonaan samalla aikavälillä.

Huolestuttavimmat luvut löytyvät Kiinasta. Maa on esimerkki tupakoinnin vaikutuksesta suhteellisen nuoreen väestöön. Noin kaksi kolmasosaa nuorista kiinalaismiehistä polttaa. Kaksi tutkimusta - toisessa käytiin läpi miljoona kuolinsyytä 1980-luvun puolivälissä ja toisessa on seurattu keski-ikäisiä tupakoijia vuodesta 1991 alkaen - osoittaa, että noin 12 prosentissa kuolemantapauksia syynä on tupakointi. Kiina on lähellä tätä maailman keskiarvoa 14,5 prosentin luvulla.

Kiinan erikoisuus on siinä, että Kiinassa tupakoitsijoiden määrä kasvaa nopeasti ja erittäin harva lopettaa tupakoinnin ennen 25 ikävuotta. Noin puolet näistä tupakoitsijoista tulee kuolemaan tupakkasairauteen. Kiinassa kolme miljoonaa miestä kuolee 2000-luvun puoliväliin mennessä tupakan aiheuttamiin sairauksiin. Puolet heistä menehtyy tupakan vuoksi keski-iässä. Tuottavien elinvuosien menetys on siten huomattavan suuri. Kiinassa naisten tilanne on parempi, koska heistä vain harva polttaa, ja naisten tupakointi näyttäisi olevan laskussa.
TULOSTA
JAA LINKKI... ...


 


 


 


Suomen ASH ry

Olympiastadion
Eteläkaarre, A-porras
00250 Helsinki

puh. (09) 148 6615
  (09) 486 600
   


TIETOA SIVUSTOSTA | JÄTÄ PALAUTETTA TAKAISIN YLÖS