Lainsäädäntö
Tupakkalainsäädännössä kiinnitetään erityistä huomiota tupakansavuttoman ympäristön toteutumiseen. Lähtökohtana on, ettei kukaan joudu vastoin tahtoaan altistumaan tupakansavulle. Tavoitteena on myös nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäiseminen.
Tupakkaa ja tupakointia koskevat perussäännökset ovat laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi ja tämän lain nojalla annettu asetus toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi. Eduskunta hyväksyi 21.6.2010 tupakkalain muutosesityksen, jolla laille annetaan nimeksi tupakkalaki. Lisäksi lain tavoitteeksi on asetettu ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien aineiden käytön loppuminen. Laki tulee voimaan 1.10.2010.
Tupakkalainsäädännön varoitusmerkintöihin sisältyy itse varoitusmerkintöjen ohella, haitta-aineiden enimmäismäärät ja mittausmenetelmät. EU:n tupakkatuotedirektiivin mukaiset uudistukset tulivat voimaan syksyllä 2002. Lain lisäksi muutoksista säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten merkinnöistä sekä tervan ja nikotiinin mittausmenetelmistä.
EU:n tupakkamainontaa koskeva direktiivi tuli voimaan 31.7.2005. Se kieltää tupakkamainonnan painetuissa tiedotusvälineissä, radiossa ja Internetissä. Lisäksi direktiivi kieltää rajat ylittävien kulttuuri- ja urheilutapahtumien tupakkasponsoroinnin. Paikalliset tapahtumat, joihin osallistujat ovat vain yhden jäsenvaltion alueelta eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Suomi on implementoinut direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään.
Tupakointikieltojen osalta ravintoloita koskevat muutokset tulivat asteittain voimaan vuosina 2001-2003. Selvityksissä ilmeni, ettei laki toimi ja sen valvonta on hankalaa. Ravintolatupakoinnin kieltämisestä eduskunnalle annettiin hallituksen esitys (HE 226/2005) syksyn 2005 istuntokaudella. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen kesäkuussa 2006. Lakimuutos tuli voimaan kesäkuun 2007 alussa ja teki ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet savuttomiksi. Ravintoloihin on mahdollista rakentaa erillinen tupakointihuone, josta savu ei saa kulkeutua savuttomiin tiloihin.
Kesäkuussa 2008 hallitus antoi eduskunnalle tupakkalain muutosesityksen, koskien mm. myynnin luvanvaraistamista ja pienimmän sallitun savukeaskin koon muuttamista 20 savukkeeseen. Laki tuli voimaan 1.4.2009: www.finlex.fi .
Päivitetty 30.8.2010
|
|