Sivukartta

Tupakkapolitiikka
Lainsäädäntö
Kansainvälisyys
Terveys Euroopassa
EU:n tupakkapolitiikka
Tupakka EU:ssa
EU:n terveyspolitiikka
EU:n tupakkalainsäädäntö
EU:n kampanjat ja verkostot
Maailman terveysjärjestö
Tupakkasopimus
Maailmankonferenssit
Katsaus eri maiden tilanteeseen
Norjalaiset tyytyväisiä ravintolatupakoinnin kieltoon
Tanskan laki kärsii poikkeuksista
Sydänkohtausten määrä vähentynyt Irlannissa
Tupakointikielto vähentää sydänkohtauksia
WHO:n tupakkastrategia
Etusivu >> Tupakkapolitiikka >> Kansainvälisyys >> Katsaus eri maiden tilanteeseen

Ravintolatupakointi

Irlanti ja Norja olivat ensimmäisiä maita, joissa tupakointi kiellettiin kaikissa baareissa ja ravintoloissa. Tätä ennen tupakointia oli rajoitettu alueellisesti Yhdysvaltain kaupungeissa ja osavaltioissa.

Suomessa ravintolatupakoinnin kieltävä laki tuli voimaan 1.6.2007. Tupakointi on mahdollista vain erillisessä tupakointitilassa. Ravintoloitsija saa päättää tilan rakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä.

Lain tarkoitus on suojella ravintolatyöntekijöitä ja asettaa heidät samanarvoiseen asemaan muiden työntekijöiden kanssa.

ESIMERKKEJÄ ERI MAIDEN TILANTEESTA
Savuttomat baarit ja ravintolat

 

Voimaantuloaika 

Savuttomuus

 Albania

26.5.2007

Julkiset paikat, ravintolat, baarit

Australia

1.1.2006-11.11.2007

 

Osavaltiot ja territoriot: asteittainen täystupakointikielto ravintoloissa.

 

 Bahrain

 

 

Bermuda

 

Brittiläiset

Neitsytsaaret

1.4.2009

 

 

1.4.2006

2006

 

Julkiset tilat, ravintolat, kahvilat, hotellit, tupakointi autoissa kielletty jos lapsia mukana


Työpaikat, ravintolat ja baarit

 

Ravintolat, baarit ja yökerhot. 15 metrin savuton vyöhyke ovella.

Bhutan

17.12.2004

Julkinen tupakointi kielletty kokonaan, tupakointi sallittu vain kotona

Brunei



Kolumbia

1.2.2008

 

 

1.6.2008

Yleiset tilat, kaikki ravitsemisliikkeet, myös vesipiippu kielletty

Tupakkatuotteiden myyntiin tarvitaan myyntilupa

 

 

Julkiset tilat, ravintolat, baarit

Kypros

 

Djibouti

1.1.2010

 

1.1.2008

Ravintolat, baarit, pubit, yökerhot

 

Tupakointikielto kaikissa anniskelupaikoissa

Englanti

1.7.2007

Ravintolatupakointikielto

 

Guatemala   

 

Irlanti

20.2.2009

 

29.3.2004

Ravitsemisliikkeet, yleiset tilat, työpaikat, julkiset kulkuvälineet

 

Ravintolatupakointikielto

 

Islanti

 

1.6.2007

 

Ravintolatupakointikielto

 

Kanada

 

1.5.2004-15.5.2008

 

Tupakointikielto voimaan asteittain kaikissa paitsi yhdessä provinssissa

Makedonia

 

Monaco

1.1.2010

 

1.11.2008

Kaikki ravitsemisliikkeet, myös ulkoterassit ja urheiluareenat

 

Sisätiloissa tupakointi kielletty (ravintolat, baarit, kasinot)

 

Nigeria

 

1.3.2006

 

Julkiset tilat, ravintolat ja baarit

 

P-Irlanti 

 

30.4.2007

 

Työpaikat, ravintolat ja baarit

 

Norja

 

1.6.2004

 

Täystupakointikielto julkisissa tiloissa

Panama

24.4.2008

 

Ravintolatupakointikielto, mahdollisesti erityiset tupakointitilat sisätiloissa

Singapore

 

Skotlanti

 

Syyria

1.1.2009

 

26.3.2006

 

12.10.2009

 

Ravintolat, baarit, pubit, yleiset tilat, leikkipaikat, liikuntapaikat

 

Työpaikat, ravintolat ja baarit

 

Ravintolat, baarit ja kahvilat, myös vesipiippu kielletty

USA

1998-2008

 

25 osavaltiossa ravintolatupakointikielto, 685 paikkakuntaa kieltänyt tupakoinnin julkisilla paikoilla

Uganda

1.3.2004

 

1.1.2005 tehovalvonta, tupakointikielto ravintoloissa, baareissa ja julkisissa tiloissa

Uruguay

1.3.2006

Julkiset tilat, baarit ja ravintolat

 

Uusi-Seelanti

10.12.2004 

Täystupakointikielto julkisilla tiloissa

 

Wales

2.4.2007

Tupakointikielto koskee ravintoloita, baareja ja työpaikkoja


Tupakointikielto julkisissa tiloissa ja ravintoloissa 1.1.2005, baareissa tupakointi sallitaan tietyillä alueilla, esimerkkejä:

Espanja 1.1.2006
Yli 120 m² kokoiset ravintolat ja baarit, mahdollisuus tupakointitiloihin

Hong Kong 1.7.2009
Ravintolat, myös terassit, baarit, yökerhot, pelihallit. Työpaikat savuttomiksi 2007.  

Italia 10.1.2005:
Erilliset tupakointitilat, joihin tarjoilu sallittu

Japani 1.4.2009:
Eroja prefektuureittain (hallinnolliset alueet). Kahdessa prefektuurissa yleisten tilojen tupakointikielto. Ravitsemisliikkeissä tupakointialueet. Tokion juna-asemat savuttomia. Tupakointia pyritään rajoittamaan Japanin julkisessa liikenteessä. Terveysministeri kehottanut tammikuussa 2010 kaikkia prefentuureja savuttomuuteen.  

Latvia
1.7.2006:
Yleisissä tiloissa, ravintoloissa ja työpaikoilla tupakkatilat sallittu. 1.4.2010 Tupakkatilat poistettava. Poikkeuksena pelihallit ja kasinot.   

Luxemburg 5.9.2006:
Ravintoloissa. Baareissa tupakointi sallittu lounasajan ulkopuolella.

Malta 5.4.2004
Ravitsemisliikkeet, joissa anniskeluoikeudet. 2013 tulossa täyskielto.  

Ranska 1.1.2008:
Erilliset tupakointitilat sallitaan

Ruotsi 1.6.2005
Tupakointitilat sallittu

Singapore 1.1.2009:
Julkisten tilojen savuttomuus (puistot). Tehokas valvonta.

Saksa
1.3.2008:
Sopimus, ei laki, osavaltiot toimii itsenäisesti

Slovenia 5.8.2007
Julkiset tilat. Ravintoloissa tupakkatilat, poikkeuksena ruokaa tarjoilevat ravintolat.    

Suomi 1.6.2007:
Kaikki ravintolat ja baarit tulivat savuttomiksi 1.6.2009 lähtien.

Tanska 15.8.2007:
Ravintoloissa erilliset tupakointitilat, joihin tarjoilu sallittu. Työpaikat. Tiukempi lakimuutos tulossa.

Viro 5.6.2007:
Erilliset tupakointitilat, joihin tarjoilu kielletty

Yhdysvallat:
25 osavaltiossa savuttomat ravintolat, erilaisia sääntöjä osavaltioittain
Päivitetty 4/2010

 

ESIMERKKEJÄ TUPAKOINTIKIELTOJEN TOIMIVUUDESTA

Irlanti

Irlannin tupakkalaki kieltää tupakoinnin kaikilla työpaikoilla - pubit, baarit ja ravintolat mukaan lukien. Laki astui voimaan 29.3.2004. Kiellon valvomisesta vastaa työpaikan henkilökunta ja sen toteutumista valvoo 40 virkamiestä.
Uudistus perustuu ympäristön tupakansavun kiistattomiin terveysriskeihin. Maan terveysministeri Micheál Martin perusteli hallituksen ratkaisua riippumattomilla tutkimustuloksilla ja kansan tuella. Hän sanoi tiedotteessaan haluavansa jättää terveen perinnön myös tuleville sukupolville.

Mielipidemittausten perusteella uudella lainsäädännöllä on irlantilaisten enemmistön tuki. Asiakaskatoa pelkäävät ravintoloitsijat taas olivat uraauurtavan lainsäädäntöhankkeen äänekkäimpiä vastustajia.

Laki kieltää tupakoimisen ravintoloiden lisäksi työpaikoilla ja julkisissa kulkuvälineissä. Poikkeuksena ovat hotellihuoneet, vankilat, hoivakodit ja psykiatriset yksiköt. Siitä huolimatta työnantajan velvollisuus on suojella työntekijän terveyttä. Lain rikkomisesta voi saada jopa 3 000 euron sakot.

Alkukokemusten perusteella laki on toiminut lähes täydellisesti. Viranomaisten raportin mukaan 97 prosenttia pubeista, hotelleista ja ravintoloista on noudattanut lakia. Tupakointikielto ei näytä myöskään vaikuttaneen asiakkaiden määrään. Tutkimusten mukaan tupakoimattomien ihmisten pubeissa käyminen on lisääntynyt, kun taas tupakoijien käyntimäärät ovat säilyneet ennallaan.

Norja

Norjassa kiellettiin tupakointi ravintoloissa ja pubeissa kokonaan. Lailla haluttiin suojella ravintoloiden henkilökuntaa passiivisen tupakoinnin haitoilta. Uusi laki tuli voimaan vuoden 2004 kesäkuussa.

Norjan hotelli- ja ravintolatyöntekijöiden liitto tuki voimakkaasti uudistusta. Lainsäädäntöä muokatessa keskityttiin työolosuhteisiin ja pakkotupakoinnin vaikutuksiin ravintolatyöntekijöillä, eikä sallivammasta linjasta juuri keskusteltu.

Hankkeen edetessä tupakkayhtiöt kampanjoivat aggressiivisesti uudistusta vastaan. Niiden mukaan riittävä ilmastointi olisi turvannut terveellisen työympäristön ravintolatyöntekijöille. Kuitenkin yleinen mielipide tuki ravintoloiden täydellistä savuttomuutta. Tupakointikieltoa rikkoville ravintoloille voidaan langettaa ankarat sakot.

Ruotsi

Ruotsissa tupakointi ravintoloissa, pubeissa ja kahviloissa on ollut kiellettyä kesäkuusta 2005 alkaen.

Ruotsin kansanterveyslaitos tutki myös mahdollisuutta siirtyä savuttomiin ravintoloihin vapaaehtoisesti, mutta totesi, että lainsäädännölliset keinot ovat tarpeen. Laki poikkeaa Norjan ja Irlannin kielloista siten, että siinä jätettiin mahdollisuus rakentaa erillinen tupakkahuone. Niihin ei kuitenkaan tarjoilla ja tilat tulee järjestää niin, etteivät muut asiakkaat joudu kulkemaan alueen läpi.


Ruotsin kansanterveystyöstä vastaava ministeri Morgan Johansson korosti, että työntekijöiden terveys voidaan turvata ainoastaan järein keinoin. Hän muistutti myös päätöksen symbolisesta merkityksestä ja vaikutuksesta väestön asenteisiin pitkällä tähtäimellä.

USA

Yhdysvalloissa julkinen työ tupakoinnin vähentämiseksi on pääasiassa osavaltioiden vastuulla. Pisimmällä ollaan Kalifornian osavaltiossa, joka on toiminut pioneerina useissa lainsäädännöllisissä hankkeissa.

Kalifornian ja muutaman muun osavaltion esimerkit osoittavat, että tupakoinnin vähentämistyö on tuloksekasta, jos toimet on suunniteltu kokonaisvaltaisesti ja niiden rahoitus on turvattu. Tupakoinnin vähentämiseen käytettäviä varoja on viime vuosina supistettu tiukan budjettikurin takia. Yhdysvalloissa myös tupakkayhtiöiden vastakampanjointi on voimakasta.

Kaliforniassa työ aloitettiin laajalla ohjelmalla (California Tobacco Tax and Health Promotion Act) 1980-luvun lopussa. Tupakkaveroa nostettiin ja verotulot suunnattiin tupakoinnin vähentämistyöhön. Työpaikkatupakointi kiellettiin vuonna 1995. Kielto koski myös ravintoloita. Vuonna 2001 kielto ulotettiin koskemaan sellaisia ulkoilmatiloja, joissa on lapsia. Tulokset ovat olleet lupaavia: Tupakointi on vähentynyt, yleinen mielipide on muuttunut kampanjoiden myötä ja erityisesti ympäristön tupakansavulle altistuvien määrä on pienentynyt.

New Yorkin osavaltiossa täyskielto on ollut voimassa vuoden 2003 maaliskuusta lähtien. Tupakointi on vähentynyt vuoden 2002 hieman alle 22 prosentista vajaaseen 16 prosenttiin. Mielipidemittausten mukaan lakiin ollaan erittäin tyytyväisiä. Lakia myös noudatetaan lähes 100-prosenttisesti.



Päivitetty 4/2010

<h2>LISÄÄ AIHEESTA</h2>
TULOSTA
JAA LINKKI... ...

 


Suomen ASH ry

Olympiastadion
Eteläkaarre, A-porras
00250 Helsinki

puh. (09) 148 6615
  (09) 486 600
   


TIETOA SIVUSTOSTA | JÄTÄ PALAUTETTA TAKAISIN YLÖS