Tupakkapolitiikka

Tupakkapolitiikalla tarkoitetaan viranomaisten, yhteisöjen ja muiden intressiryhmien tupakkaa ja tupakointia koskevia toimenpiteitä sekä niihin liittyviä hallinnollisia, taloudellisia tai terveydellisiä kysymyksiä.

Tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski. Tupakkatuotteet eivät ole normaaleja kulutushyödykkeitä, ne aiheuttavat vaikean riippuvuuden ja lukuisia sairauksia. Tupakoinnin vähentämiseen tähtäävällä politiikalla on tavoitteena lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäiseminen ja että mahdollisimman moni aikuinen lopettaisi tupakoinnin.  

Vielä 1960-luvulle saakka Suomen virallinen tupakkapolitiikka liittyi valtion veroluonteisten tulojen lisäämiseen ja tupakan tuotannon sekä markkinoinnin kannattavuuden varmistamiseen. Tällöin tupakan kulutuksen kasvu toteutti samanaikaisesti molempia päämääriä. Kun tupakan terveysvaaroja alettiin tuntea, eduskunta edellytti myös kansanterveydellisten vaikutusten huomioon ottamista. Näkyvimmin tupakkapolitiikan kansanterveydelliset tavoitteet tulivat esiin vuonna 1976 hyväksytyssä tupakkalaissa.

Tärkeimpiä tupakoinnin vähentymiseen vaikuttavia toimia ovat hinta- ja veropolitiikka, savuttomat elinympäristöt, mainonnan ja myynnin edistämisen kieltäminen, saatavuuden rajoittaminen, tupakkatuotteita koskeva sääntely (varoitusmerkinnät) ja savuttomuusviestintä.    

Suomi on ratifioinut joulukuussa 2004 Maailman terveysjärjestön WHO:n tupakkaa koskevan puitesopimuksen, joka  ohjaa Suomen tupakkapolitiikan kehittämistä. 

Vuoden 1976 jälkeen Suomen savuttomuus on edennyt askel askeleelta.  Tupakkatuotteiden käytön asteittaiseen loppumiseen tähtäävien toimijoiden yhteistyö on tuottanut tulosta, mutta  Savuton Suomi 2040 -tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan lisätyötä ja kaikkien yhteiskunnan tahojen osallistumista. 

Visio savuttomasta Suomesta saattaa hyvinkin toteutua, sillä suomalaiset arvostavat savutonta elinympäristöä yhä enemmän.

Päivitetty 10/2011