Suomalaiset tukevat tupakkalakia
Samaan aikaan kun eduskunta käsitteli tupakkalain muutosesitystä, TNS-Gallup kysyi Suomen ASH ry:n toimeksiannosta suomalaisten suhtautumisesta muutosesityksen keskeisiin kohtiin.
Kansalaisilta kysyttiin, miltä mieltä he olivat toimenpiteistä, joilla voidaan vähentää lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamisen edellytyksiä ja rajoittaa tupakointia heidän kasvuympäristössään.
Kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kieltäisi tupakoinnin autossa, jos kyydissä on pieniä lapsia ja kaksi kolmesta pitää tupakkatuotteiden esilläpitokieltoa kannatettavana keinona ehkäistä nuorten tupakointia.
Vaikka esilläpitokieltoa kannatettiin tasaisesti kaikissa ikäryhmissä ja asuinalueilla, eniten koulutusta saaneet suhtautuivat siihen muita myönteisemmin.
Enemmistö suomalaisista olisi valmis vähentämään myös tupakointimahdollisuuksia eri tilanteissa ja paikoissa. Tupakoinnin kieltämistä yksityisautoissa lasten läsnä ollessa kannatti 91 % vastanneista, 81 % urheilukenttien katsomoissa ja 75 % konserttilavojen edustalla. Tupakoinnin kieltämiseen yksityisautoissa, kun lapsia on läsnä, enemmistö suhtautui myönteisesti iästä, sukupuolesta, asuinalueesta tai yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta.
Enemmistö nuoristakin kannattaa kieltoja
Kannatettavana tai melko kannatettavana pitää tupakkatuotteiden matkustajatuonnin ja välittämisen kieltämistä alle 18-vuotiaille yhdeksän kymmenestä vastaajasta. Lisäksi 77 % kannattaa täysin tai melko paljon tupakkatuotteiden hallussapitokieltoa alaikäisillä. Näitä keinoja nuorten tupakoinnin ehkäisemiseksi kannatetaan tasaisesti kaikissa väestöryhmissä, jopa nuorimman ikäryhmän, 15-24-vuotiaiden, keskuudessa.
Suomalaiset katsovat myös, että tupakkatuotteiden välittämisestä alaikäiselle tulisi antaa jonkinlainen rangaistus. Vain kolme prosenttia katsoo, ettei tupakkatuotteiden välittämisestä alaikäisille pitäisi lainkaan rangaista ja samalla määrällä vastaajista ei ole mielipidettä asiasta. Sakkorangaistusta kovempaa rangaistusta kannatettiin erityisesti, kun välittäminen olisi ammattimaista.
Tutkimusta varten haastateltiin 1 002 iältään 15-79 henkilöä (ei Ahvenanmaa). Tilastollinen virhemarginaali on 3,5 prosenttia suuntaansa.
Tutkimus tehtiin 22.2- 8.3.2010 välisenä aikana.
Lähde:
TNS Gallup Oy. Suomalaisten mielipiteet tupakoinnista.
|