Sivukartta

Terveys
Terveys Suomessa
Sosioekonomiset terveyserot
Terveys 2015
Kouluterveyskysely
Nuorten aikuisten terveys
TEA-viisari - työkalu kuntien terveydenedistämistyöhön
Tutkimustietoa
Huumeet
Väitökset
Aineistoja
Kirjaesittelyt
Kotimaiset linkit
Kansainväliset linkit
Etusivu >> Tietopaketit >> Terveys >> Terveys Suomessa >> Nuorten aikuisten terveys

Suomalaisten nuorten aikuisten terveys vaihtelee koulutustason mukaan

Perusasteelle opintonsa jättäneistä vain kolme neljästä piti terveyttään hyvänä, korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla tai sitä suorittavilla vastaava luku oli 92 %.
Tutkimuksen mukaan päivittäin tupakoi 35 % nuorista miehistä ja naisista 24 %. Myös päivittäisessä tupakoinnissa koulutusryhmien välinen ero oli merkittävä. Korkean asteen koulutettujen päivittäistupakointi oli puolet perusasteen käyneiden tupakoinnista. Yksihuoltajaäitien tupakointi oli merkittävästi yleisempää ( 37 %) kuin naisten keskimäärin. Tupakoinnin ehkäisytoimia ja tukea tulisi kohdentaa ryhmiin, joissa tupakoidaan paljon, koska näihin ryhmiin kasautuu yleensä myös monia muita terveysriskejä.

Nuoret aikuiset ovat monessa suhteessa hyvin terveitä. Tupakoinnin lisäksi on kuitenkin tekijöitä, jotka vaarantavat myöhempää terveyttä: liikunnan vähäisyys ja väärät ruokailutottumukset sekä runsas alkoholinkäyttö. Ruoka- ja liikuntatottumukset näkyvät myös ylipainona. Runsaat 7 % nuorista on lihavia (painoindeksi > 30 kg /m²). Lihavuuteen liittyvä tyypin 2 diabetes yleistyy yhä nuoremmissa ikäryhmissä.

Monet aikuisiän terveyteen vaikuttavat elintavat ja elinolot vakiintuvat nuorena aikuisena. Koko väestön terveyttä ajatellen se on ratkaisevan tärkeä elämänvaihe. Nykyiset elintavat ennakoivat huomattavia terveysongelmia koko väestössä, etenkin huono-osaisimmissa ikäryhmissä. Nuorten aikuisten terveydestä on niukasti koko väestöä koskevaa tietoa, joten Terveys 2000 -tutkimuksen tulokset ovat tärkeä lähtökohta terveyden edistämiseen tähtäävän terveyspolitiikan ja terveydenhuollon kehittämiselle.

Nuorten aikuisten terveys 2000 -tutkimus toteutettiin vuonna 2001 osana laajaa Terveys 2000 -tutkimusta. Tutkimuksessa 18-29 -vuotiasta väestöä edusti 1894 henkilön otos. Terveyttä ja toimintakykyä koskevat tiedot saatiin 90 prosentilta otokseen kuuluneista.

Nuorten aikuisten terveys .  Terveys 2000 -tutkimuksen perustulokset 18-29-vuotiaiden terveydestä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2005.




 

TULOSTA
JAA LINKKI... ...


 


 


 


Suomen ASH ry

Olympiastadion
Eteläkaarre, A-porras
00250 Helsinki

puh. (09) 148 6615
  (09) 486 600
   


TIETOA SIVUSTOSTA | JÄTÄ PALAUTETTA TAKAISIN YLÖS