Suomen ASH - asiantuntijuutta, vaikuttamista, verkostoitumista ja viestintää
Suomen
ASH on vuonna 1989 tupakkapolitiikan kehittämiseen perustettu
kansanterveysjärjestö. Toimintamme
painottuu tupakkatuotteiden käytön loppumiseen ja aloittamisen ehkäisyyn. Tavoitteenamme on
Savuton
Suomi 2040. Tärkeänä työn kohteena on myös alkoholipolitiikkaan
vaikuttaminen.
Suomen
ASH osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, verkostoituu alan
toimijoiden kanssa, tiedottaa aktiivisesti tupakka- ja
terveyspolitiikasta,
toimii alan asiantuntijana ja osallistuu kansainvälisiin hankkeisiin.
Suomen
ASH tuottaa ajankohtaista tietoa päihteistä, kansantaudeista ja
terveydestä.
Viestinnällä tuetaan muiden kansanterveysjärjestöjen ja toimijoiden
työtä.
Meiltä
saa neuvoja ja opastusta. Olemme mukana tupakka- ja terveyspoliittisten
hankkeiden suunnittelussa, toteuttamisessa, arvioinnissa ja
kehittämisessä. Seuraamme
julkista keskustelua ja osallistumme siihen. Välitämme tietoa alan
kansainvälisestä kehityksestä päätöksentekijöille,
yhteistyökumppaneillemme ja
jäsenillemme.
ASH on lyhenne
sanoista Action on Smoking and Health. Olemme
itsenäinen toimija, vaikka ASH-nimisiä järjestöjä löytyy muistakin
maista.
Raha-automaattiyhdistys rahoittaa toimintaamme.
Liity postituslistallemme saadaksesi ajankohtaista tietoa kuukausittain: suomenash(at)suomenash.fi
Suomen ASH:n tiedotteet 2009-2011
|