Sivukartta
Historia
Toiminta
Toimintastrategia
Säännöt
Tapahtumat
Yhteystiedot
Etusivu >> Dat >> Suomen DAT >> Toiminta >> Tapahtumat

DAT vietti 26.11.2005 kymmenvuotisjuhlaansa

DAT-verkoston juhlaan STM:n tervehdyksen tuoneen neuvottelevan virkamiehen Olli Simosen mukaan DAT:n jäsenet ovat edistyksellinen vähemmistö lääkärien keskuudessa. Tupakoinnin vähentämistyö ei ole valitettavasti vielä saanut ansaitsemaansa asemaa lääkärien työssä. DAT:n aloitteet ja esitykset ovatkin herättäneet keskustelua puolesta ja vastaan.

DAT teki kesällä 2003 esityksen lääkärin tai hammaslääkärin määräämän nikotiinikorvaushoidon ottamiseksi sairausvakuutuksen peruskorvattaviin lääkkeisiin. Perusteluina oli, että tupakka on väestön suurin terveyshaittojen aiheuttaja sekä tupakkasairauksien taloudelliset vaikutukset: 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää, 600 000 lääkärissä käyntiä ja 200 000 sairaalahoitopäivää vuodessa. Esitys sai runsaasti julkisuutta, mutta ei ole vielä johtanut toimenpiteisiin.

Työympäristön tupakansavun aiheuttama keuhkosyöpä

DAT on esittänyt ammattitautiasetusta muutettavaksi siten, että keuhkosyöpä katsotaan ammattitaudiksi, jos työntekijä on altistunut tahattomasti tupakansavulle siinä määrin, että altistus voidaan katsoa riittäväksi aiheuttamaan keuhkosyövän. Ympäristön tupakansavu on tupakkalaissa luokiteltu syöpävaaralliseksi aineeksi. Tupakansavulle altistuu enemmän työntekijöitä kuin millekään muulle syöpää aiheuttavalle aineelle, noin 12 000 henkilöä, heistä kaksi kolmasosaa naisia. Suurin ryhmä on ollut ravintolatyöntekijät. Ravintolatupakoinnin kieltänyt lakimuutos 1.6. 2007 turvaa heille jatkossa samat oikeudet työsuojeluun kuin muissa ammateissa.

Ravintoloita koskevan tupakkalain toimivuutta selvittänyt professori Kari Reijula esitti tiukkoja faktoja. Tupakansavulle työvuoronsa aikana yli neljä tuntia altistuvien määrä on pienen vähentymisen jälkeen kääntynyt nousuun. Ravintoloita koskeva tupakkalaki ei ole toiminut. Ravintolatyöntekijöiden suojaamiseksi ei ole muita vaihtoehtoja kuin tupakoinnin kieltäminen ravintoloissa tai erilliset tupakkatilat, joihin ei ole tarjoilua. Työnantajalla on vastuu työntekijöidensä työsuojelusta myös silloin kun työntekijä on vapaaehtoisesti valinnut ammattinsa.

Pöydissä pohdittiin, hieman surullisinakin, millaisia muotoja keskustelu ravintolatupakoinnista ja tupakoinnin rajoittamisesta on taas saanut: ihmisoikeudet, valinnan vapaus, syrjintä, terveyspalvelujen saanti, terveysterrori. Verkoston lääkärit haluavat hoitaa tupakoivien sairauksia, tukea tupakasta vieroitusta, ehkäistä tupakoinnin aloittamista ja edistää oikeutta savuttomaan ilmaan. Monilla verkoston lääkäreillä on myös omakohtaisia kokemuksia tupakoinnin lopettamisen vaikeudesta.

Koulutusta, ajatustenvaihtoa, vaikuttamista

Pariisin tupakkakongressin yhteydessä vuonna 1994 tehdyn perustamispäätöksen jälkeen DAT on järjestänyt vuosittain kaksi verkostotapaamista sekä muita koulutustilaisuuksia jäsenille ja muille lääkäreille. Tärkeä oli DAT:n laatima Tupakoitsijan terveystarkastus -ohje Suomen Lääkärilehdessä vuonna 1999. DAT antoi myös lausunnon Käypä hoito -suosituksesta vuonna 2002. Lasten ja nuorten tupakoinnin lisääntyminen ja tupakkatuotteitten laaja tarjonta kaupoissa on ollut erityisenä huolen aiheena, kuvasi DAT:n edellinen puheenjohtaja, ylilääkäri Anne Pietinalho Filha ry:stä verkoston toimintaa vuosien varrella.

DAT pyrkii parantamaan tupakoinnin vähentämistyön edellytyksiä ja on vuonna 2002 lähettänyt peruspalveluministerille kirjelmän tupakkarahojen jakamisesta niiden alkuperäiseen tarkoitukseen. Samoin DAT on ottanut kantaa tupakoinnin vieroituslääkkeiden korvaamiseen ja saantiin. Yhteistyö alan yritysten kanssa onkin ollut hedelmällistä puolin ja toisin. Pfizerilta ja GSK:lta on saatu sekä tietoa vieroituslääkkeistä että tukea tilaisuuksien järjestämiseen.

(Teksti: Aira Lahtinen)
TULOSTA
JAA LINKKI... ...


 


 


 


Suomen ASH ry

Olympiastadion
Eteläkaarre, A-porras
00250 Helsinki

puh. (09) 148 6615
  (09) 486 600
   


TIETOA SIVUSTOSTA | JÄTÄ PALAUTETTA TAKAISIN YLÖS