Alkoholistrategia
Alkoholihaittojen vähentämistavoitteet leikkaavat useita muita EU:n politiikkoja ja toimintaohjelmia, esimerkiksi liikenneturvallisuuden sekä työterveyden ja -turvallisuuden alueilla. Myös muiden politiikkalohkojen toimenpiteillä on vaikutuksia alkoholin käytön ja alkoholihaittojen kannalta - esimerkiksi viinipolitiikka osana maatalouspolitiikkaa, tv-mainonnan sääntely osana audiovisuaalista politiikkaa. Komission laatiman EU:n alkoholistrategian johdosta antamissaan päätelmissä EU:n neuvosto painotti muiden politiikan lohkojen merkitystä ja totesi, että kaikkien alkoholiin liityvien politiikkojen ensisijaisena tavoitteena tulisi olla alkoholihaittojen vähentäminen.
Komissio kokoaa - osin yhteistyössä WHO:n Euroopan aluetoimiston kanssa - alkoholin käyttöön liittyvää tilastotietoa sekä tietoa jäsenvaltioiden alkoholipoliittisista toimenpiteistä ja niiden tuloksellisuudesta. Alkoholihaittojen vähentämiseen liittyviä toiminta- ja tutkimushankkeita rahoitetaan EU:n terveyspolitiikkaa toteuttavasta kansanterveysohjelmasta ja seitsemännestä tutkimuksen puiteohjelmasta.
Olennainen osa alkoholistrategian toimeenpanoa on vuonna 2007 perustettu Alkoholi ja terveys -foorumi, jonka tavoitteena on sitouttaa EU-tason intressiryhmiä käynnistämään ja tehostamaan omalla kentällään toimintaa, joka liittyy alaikäisten alkoholinkäytön vähentämiseen, ikärajavalvonnan tehostamiseen, alkoholin haitallista käyttöä koskevaan valistukseen, kuluttajavalistuksen kehittämiseen sekä alkoholin myynnin ja mainonnan vastuullisuuden edistämiseen. Foorumiin on liittynyt noin 50 organisaatiota, jotka edustavat alkoholin tuottajia, tukku- ja vähittäismyyjiä, anniskelijoita, viestimiä, mainosalaa, vakuutusalaa sekä kansalaisjärjestöjä ja terveysalan ammattilaisia. Komissio järjestää kerran vuodessa avoimen foorumin, jotta myös muut intressitahot pääsevät seuraamaan toiminnan edistymistä.
Lähteet:
EU:n strategia alkoholiin liittyvien haittojen vähentämiseksi
http://europa.eu/
Terveys-EU: alkoholi
http://ec.europa.eu/health-eu/
|
|