Suomi johtaa Pohjoismaiden tilastoa
Alkoholin tilastoitu kulutus on noussut kymmenen
viime vuoden aikana eniten Suomessa, Islannissa ja Norjassa, mutta laskenut tai
pysynyt ennallaan Tanskassa ja Ruotsissa. Suomi nousi 2008 ensimmäistä kertaa
listan kärkeen Tanskan ohi. Tanskassa alkoholin kokonaiskulutus (= tilastoitu
ja tilastoimaton kulutus yhteenlaskettuna) oli 11,7 litraa sataprosenttista
alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti ja Suomessa 12,5 litraa.
Tilastoitu kulutus oli Suomessa 10,3 litraa, Tanskassa 10,7 litraa ja muissa
Pohjoismaissa 6,8 - 7,5 litraa.
Viime vuosina alkoholin kulutus on tasaantunut
Pohjoismaissa. Väkevien juomien
kulutustaso on Suomessa Pohjoismaiden korkein ja ensimmäistä kertaa Suomi
ohitti Tanskan myös oluen kulutuksessa.
Viinien kulutus on kasvanut tasaisesti kaikissa Pohjoismaissa.
Suomessa on tilastojen mukaan eniten
alkoholiperäisiä terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Erilaiset
tilastointitavat vaikeuttavat kuitenkin luotettavaa vertailua. Saatujen
tietojen mukaan Suomi on kärjessä alkoholikuolemien, alkoholiperäisten
maksasairauksien ja alkoholimyrkytysten määrässä. Alkoholijuomien reaalihinnat
ovat laskeneet kaikissa Pohjoismaissa 2000-luvulla, eniten Suomessa ja
Islannissa.
Tilastoviranomaiset tekevät vuosittain yhteistyönä
pohjoismaisen alkoholitilaston. Tilastoon kerätään tietoja myynnistä,
kulutuksesta, jakelukanavista, hinnoista sekä alkoholihaitoista.
Lähteet:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Pohjoismainen
alkoholitilasto 2008. Tilastoraportti 20/2009.
http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2009/Tr20_09.pdf
Lisää tilastotietoa suomalaisten
alkoholikulutuksesta: THL. Findikaattori. http://www.findikaattori.fi/55/ Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa 1992-2008.
|